lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kaksin kappalein kasseja

Ostin pari vuotta sitten työkaverin äidiltä kassin työvaatteiden kuljettamista varten. Kassi oli pellavaa ja siihen oli painettu kukan kuvia. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, kassi oli söpö suorastaan! Mutta mikään ei kestä ainiaan. Niinpä kassikin tuli käyttöikänsä päähän. Sen sangat rispaantuivat ja pohjakin alkoi olla huolestuttavan kulunut. Ei auttanut muu kuin marssia Eurokankaaseen ja etsiä itselle kangas uuden ystävän ompelua varten. 


Otin mallia vanhasta ystävästäni ja surruuttelin itselleni tämän näköisen kassin. 

Onneksi leikkasin vanhasta kassista kukkakuvion talteen. Viikkojen kuluessa minusta alkoi nimittäin tuntua siltä, etteivät työmatkat ole entisenlaisia. Jotain puuttui! Kangasvarastosta löytyi juuri oikean kokoinen pala kesätakin ompelusta säästynyttä kangasta.

Uudesta tuotoksesta tuli tällainen: 


Kassin keskellä, vaikkei kuvassa aivan siltä näytäkään, komeilee tuttu painokuvio. Kyllä työmatkat tuntuvat taas mukavilta! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti