maanantai 23. kesäkuuta 2014

Lämpimiä kesäpäiviä odotellessa

Minulla alkoi kesäloma, mutta kesän lämpö - se on mystisesti kadonnut jonnekin. Ei siis auta muu kuin muistella alkukesää ja sen lämpimiä ilmoja.


Ennen totaalikylmenemistä kävin ystävieni kanssa Haagan Rhodopuistossa. Puistossa kasvaa kahdeksan hehtaarin alueella lähes 3000 alppiruusuristeymää sekä  atsaleoja. 2-5 metrin korkuiset pensaat olivat uskomattoman hieno näky. Vieri vieressä kasvavien pensaiden keskellä kulkiessa tuli tunne, että olemme aivan muualla kuin Suomessa.


Tämä mekko on ommeltu Modan (3/2014) maksimekon kaavoja muokaten. Kangas on laskeutuvaa viskoosia ja löytyi EK:n palalaarista. Melkein jo menitin kankaan samaan aikaan laatikkoa penkoneelle tädille. Olin juuri tarttumassa löytööni kun se alkoi lipua toiseen suuntaan. 


Onnekseni täti palautti kankaan aikansa sitä mallailtuaan laatikkoon. Nyt saan minäkin pallotella kera kesämekon.  


Tänä juhannuksena  ei mekkokeileistä nautiskeltu. Mutta kuivat kelit ja aurinko - ne onnekseni muistivat minua.


Oi, katsokaa, miten lainehet
niin kauniisti rantoja kaulaa!
Oi, kuunnelkaa, miten lintuset
niin kauniisti lehdossa laulaa!
Oi, ootteko nähnehet illan kuun
ja kuullehet kuisketta metsän puun,
min ylitse valkeat hattarat
suvitaivaalla vaeltavat?


Tai ootteko koskaan te painaneet
pään kesäistä nurmea vastaan,
kun heinäsirkat on helisseet
ja raikunut laulu rastaan?
Sinikellot tokko ne keinuivat,
lepinkäiset tokko ne leijuivat,
ja tuoksuiko kukkaset tuhannet? -
Sitä tuoksua unhota et. 


Ja ootteko mennehet milloinkaan
te aamulla järven rantaan,
kun aurinko noussut on aalloistaan
ja paistanut valkosantaan?
Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin,
sumun keskeltä nousiko seijastuin
sadun saaret, niemet ne terheniset? -
Sitä utua unhota et.

- Eino Leino-

3 kommenttia:

  1. Tulee ne vielä tuollaisen mekon kelitkin, ihan varmasti! Kiva mekkonen! :)

    VastaaPoista
  2. Mukava mekko, toivottavasti säät pian lämpenevät! Onneksi sait kankaan, joskus olen samalla tavalla menettänyt muutaman ihanan kankaan. Kauniita kuvia ja ihania kukkia!

    VastaaPoista
  3. :-) Lämpimiä kelejä odotellessa (ompelin jo yhden piponkin)... :-D

    VastaaPoista