lauantai 22. marraskuuta 2014

Ompelujumin purkuyrityksiä


Taidan olla luonteeltani fiilistelijä. Syksyllä pidän sateen ropinasta ikkunoihin ja tuulen ujeltamiseta. Pidän lehtien leijailusta ja kirpeistä aamuista. Pidän kynttilöistä ja glögikauden avauksesta. Talvella taas pidän talvesta, keväällä keväästä ja kesällä kesästä. Suomen neljä vuodenaikaa - ne ovat kyllä valtava rikkaus!

Syksyssä ja sen pimeydessä on kuitenkin yksi vika. Se saa minut laiskaksi. On paljon mukavampi kääriytyä sohvalle viltin sisään kuin ottaa koneet esiin ja ommella. Tässä jokunen viikko sitten päätin purkaa jumiani ompelemalla parit verhot ja tyynyt. Sain vuosi sitten lahjoituksena kankaita, ja sieltä löytyi kaunis punertava pellavakangas - juuri oikean värinen makuhuoneeseeni. Marimekon palalaarista bongasin puolestaan verhon mittaisen palan ruskeaa Lumimarjaa. En oikeastaan olisi tarvinnut kyseistä kangasta mutta alennus houkutti - sehän on selvää säästöä kun kankaan puoleen hintaan ostaa... Vielä kun muistin, että minulla on tyynyjen kokoinen pala kyseistä Lumimarjaa omassa jemmassa  en voinut vastustaa kiusausta; Lumimarja lähti mukaani.


Verhojen ompelu sujui ongelmitta. Sitähän ei tarvitse kuin mitata oikean mittainen pala, kääntää, silittää ja ommella. Iloitsin ompelujumin sutjakasta purkautumisesta. 


Mutta niinhän sitä sanotaan, ettei saisi nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tyynyjen ompelu ei näet sujunutkaan ilman ongelmia. Suuria sellaisia. Ensin ompelin olohuoneen tyynyjen vetoketjut liian kaukaa, sitten liian läheltä ja luonnollisesti liian kireillä langoilla sekä lyhyellä tikillä. Purkamiseen hurahti hetki jos toinenkin - ompelun lisäksi myös niska ja hartiat alkoivat olla jumissa...


Makuuhuoneen tyynyn kohdalla muutin tyyliä ja luulin onnistuvani ilman ongelman ongelmaa. Mutta ei. Onnistuin vetoketjua ommellessani ompelemaan tyynyn etu- ja takakappaleet keskeltä yhteen ja tuli siinä jokunen muukin ongelma eteen - ehkä jätän ne kuitenkin kertomatta tällä kertaa. Joka tapauksessa fiilikset olivat pohjalukemissa. Tuntui, etten ole aiemmin ompelukoneeseen koskenutkaan. 


Pidän tyynyssä olevasta poikkileikkauksesta todella paljon. Se tuo yksinkertaiseen kankaaseen ryhtiä ja elävyyttä.


Vaikka ompelujumi on vaivannut, olen minä sentään jotain saanut aikaiseksi. Kudoin kaksi tyynynpäällistä olohuoneen nojatuolia piristämään.


Yleensä laitan tähdet ikkunaan vasta ensimmäisen adventin aikoihin. Nyt olen nauttinut tähtien lämpimästä valosta jo parin päivän ajan, kuunnellut jouluoratoriota, yhdistänyt isoäidin neliöitä peitoksi ja nauttinut juuri sataneesta lumesta. 





8 kommenttia:

  1. Ihanaa tunnelmaa toit kuvilla ja tekstillä:-) No, ne purkamiset on toki kurjia. Niitä minäkin aina välillä teen ja kyllä se latistaa. Kauniita sisustuskuvia, tyylikkäitä! Mukavaa viikonloppua sinulle:-)

    VastaaPoista
  2. Jostain syystä minua huvittaa, vaikka sinulla on ollut varmasti kurjaa. :) Käsitöiden tekeminen joskus on vain juuri tuollaista. Onneksi kuitenkin lopputulokset monesti saavat hyviin fiiliksiin. Tuo Lumimarja on kyllä kaunista. Minulla sitä on pinkkinä pala. Se on välillä ollut käytävän ikkunassa verhona. Sanoit, että verhojen ompelu on helpointa. Minustakin se on helppoa, jos ei tarvi ommella kuin yksi verho, mutta heti jos on kaksi tai useampi, alkavat ongelmat. Niistähän ei koskaan tule saman mittaisia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka! :-) Kuule, kyllä minuakin on naurattanut. Tämä siis todistaa, että ompeleminen tuottaa hyvää mieltä - vastustaessaankin! :-D

      Poista
    2. Vaikka ei se kyllä aina naurata, kun vastustaa. :)

      Poista
    3. Nauru tulee mulla sitten jälkikäteen. Tai joskus jopa vastustamisen hetkellä - jos pystyy katsomaan tilannetta ulkopuolisen silmin... :-)

      Poista
  3. Ihana kynttilämeri! Sellaistahan se on, välillä ei suju ompelu, välillä ei leipomukset (ainakaan minulta), mutta aina sitä haluaa yrittää uudelleen :). Nuo neulotut tyynynpäälliset ovat nyt minun silmääni todella tyylikkäät ja sävyiltään niin sopivat tähän vuodenaikaankin :) Niissä olet onnistunut ainakin täydellisesti!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Krista! Itsekin pidän neulotuista tyynynpäällisistä todella paljon. Alun perin ostin langat villasukkia varten, mutta villasukat vaihtuivat tyynynpäällisiksi ja hyvä niin. Nämä sopivat talviseen kotiini vallan mainiosti. :-)

    VastaaPoista