perjantai 17. kesäkuuta 2016

Pellavainen kesätoppi


Se on kesäkuun seitsämästoita ja vettä tulee kuin aisaa. Mikä oiva syy ommella ja blogata, tehdä juuri sitä mistä pitää. 


Tämän pellavaisen topin olen itse asiassa tehnyt jo viime syksynä, mutta vasta nyt kesällä se on päässyt käyttöön. Olen huomannut, että ilmojen pimetessä käyttämieni vaatteiden väriskaala yksipuolistuu: mustaa, valkoista, harmaata, viininpunaista... Kun lehdet puhkeavat puuhun tulee vaatteisiini lisää väriä. Tämä on ehkä vähän nurinkurista, synkkänä vuodenaikanahan sitä pitäisi itseä väreillä piristää. 

 Topin kaavana käytin tuttua ja turvallista, itse tekemääni kaavaa. Hieman lisäsin  saumavaroja, jotta toppi olisi miellyttävä käyttää myös helteellä. 


Itse asiassa tarvisin tällaisia helletoppeja lisää. Mutta malli - siihen kaipaisin vaihtelua. Kangas saisi olla mieluisten yksivärinen, jotta toppi olisi helppo yhdistää värikkäisiin shortseihin tai hameeseen. Eikä toppi saa missään niemessä olla trikoinen - sellaista en osaa hautovassa kuumuudessa pitää. Olisiko sinulla ideaa topin mallista: mukavasta keveästä ja kesäisestä? 



Huomisellekin on luvattu sateita mutta sunnuntaina pitäisi kirkastua. Toivotaan, että kesäkuun sateet ja kylmät ovat ohi tämän viikonlopun jälkeen. Hyllyllä odottaa useampi kesämekkokangas. Niitä olisi kiva päästä ompelemaan. 

11 kommenttia:

  1. Kaunis malli topissasi. Myös nuo taustalla olevat Marimekon verhot ovat ihanat. Kangas ei taida enää olla tuotannossa, haluaisin kovasti tuota kangasta joko pöytäliinaksi tai verhoiksi. Mukavaa viikonloppua, sateista viis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän valtavasti näistä verhoista, ne ovat täynnä aurinkoenergiaa. :-) Kangas ei tosiaan taida olla enää tuotannossa, mutta oletko kysynyt Marimekon liikkeestä jos sitä vielä jostain löytyisi? Mukavaa viikonloppua sinullekin ja nautitaan juuri esiin tulleesta auringosta!

      Poista
  2. Kauniin mallinen toppi ja varmasti myös ihanan tuntuinen kun on pellavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän paljon topin materiaalista, mukavan ohutta pellavasekoitetta. :-)

      Poista
  3. Onpas nätti malli! Sopii Sinulle hyvin. Uusi kaava....hmmm... minusta pellavalle tai muulle joustamattomalle passais hyvin sellainen liivarimallinenkin kaava eli ylhäältä istuvampi ja alhaalta vaikka kellohelmainen. Esim. itse olen tykännyt Tyyne-Esterin Aino-kaavasta. Sen pituutta on helppo säädellä. Itse ostin kans pitkästä aikaa pellavakankaan. Meinaan tehdä housunhulmukkeet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin itsekin, että tuon tyyppistä kaavaa voisin tänä kesänä testailla. :-)

      Poista
  4. Ihana kesäpaita! Yksivärinen on kyllä monikäyttöisempi.. Pellavaa en olekaan paljon ommellut, vaatteiksi en varmaan ollenkaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta pellava on mukava "kesämateriaali", kokeilepa sinäkin! :-)

      Poista
  5. Kaunis ja tyylikäs toppi! Pellava on kesävaate materiaaleista yksi minun suosikkini ollut aina. Kivan vilpoinen ja kaunis. Minullekin tuli mieleen Pikku Akan ehdottama liivarimallinen kaava. Itselleni tulee harvoin tehtyä toppeja, enkä niitä osaa oikein käyttää, joten kovin montaa kaavaehdotusta ei ole mieleen jäänyt, kun sivuutan ne lehdistä :).

    VastaaPoista
  6. Ihana, ajaton toppi! Minäkin olen kesällä kangastoppi-ihmisiä, eikä niitä trikoisia mulla talvikäyttöönkään kovin montaa kaapista löydy ;). Minä olen kesämekot saanut ommeltua, mutta pari toppikangasta odottaa ompelua ;). Ajattelin Mekkotehtaan kaavasta pätkäistä toisen, ja toiseen olen katsellut muutamia Burdan kaavoja ;)

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis toppi! Pellava onkin ihan huippu materiaali kesävaatteisiin. Olen viime aikoina tykästynyt joustamattomiin toppeihin/paitoihin, ja hieman väljempiin, mihin aiemmin olen tottunut. Kaavoja on tullut selailtua ahkeraan ja pari pellavavaatetta onkin juuri työn alla:)

    VastaaPoista